"Yhteistyö Access Solutionin kanssa on ollut pitkää, yrityksemme perustamisesta 2007 lähtien. Access Solutions on ollut merkittävässä roolissa IT ympäristömmesuunnittelussa, toteutuksessa sekä jatkuvassa ylläpidossa. Pitkä yhteinen historia ja lähes olematon vaihtuvuus Access Solutionsilla on luonut tilanteen jossa ulkoistettu IT on toiminut sisäisen IT:n tavoin tuntien ihmiset ja yrityksemme tavat toimia. Sitoutuminen asiakkaan IT-ympäristön toiminnan varmistamiseksi ja kehittämiseksi on ollut huippuluokkaa ja jokainen lupaus on aina lunastettu.

Asiakkaan näkökulmasta Access Solutions on ollut unelmakumppani, johon on aina voinut luottaa, vaikeissakin tilanteissa. Access Solutions on monesti pelastanut meidät tilanteissa, joissa oma tai palveluntarjoajan osaaminen ei ole riittänyt. Apua on saatu aina tarvittaessa, ajankohdasta riippumatta. Asioita on viety hyvinkin nopealla ja ketterällä aikataululla eteenpäin."

Jukka Dhawan, CIO, Taaleri Oyj

M365 pilvimigraatio

Konsernitason muutosten myötä M365 pilvimigraatio vietiin nopealla aikataululla onnistuneesti maaliin. Käyttäjä-, laite- ja sovellushallinta siirrettiin keskitettyyn Microsoftin pilviratkaisuun, minkä jälkeen hallinnointi saatiin hoidettua entistä tehokkaammin ja joustavammin. Isot muutokset taustalla näkyivät käyttäjätasolla kuitenkin varsin pieninä muutoksina eikä työtehokkuus kärsinyt. Muutoksista huolimatta liiketoiminta rullasi koko prosessin ajan normaaliin tapaan.

EN
Ota yhteyttä WhatsAppWhatsApp
Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen parhaimman selauskokemuksen

Näihin kuuluvat tärkeimmät evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnalle, sekä anonyymejä tilastollisia tarkoituksia. Lisäksi voit määrittää mitä osia haluat sallia. Huomaa että määrityksistäsi riippuen kaikki ominaisuudet eivät välttämättä ole toiminnassa.

Evästemäärityksesi on tallennettu